Jos itse lähetämme markkinointikirjeitä, niin saamme niitä kyllä itsekin.

Tänään esimerkiksi tuli kahdelta eri taholta mainoksia, joissa kehotettiin miettimään yrityksen Google näkyvyyttä ja nimen omaan Google mainontaa, ja siihen sijoittamista. Samalla kerrottiin myös hienoista mahdollisuuksista mainostaa Facebookissa 400€/3 tuotetta/kk tyyliin sopimuksella eli vähintään 3 kuukauden ajan, jonka jälkeen sopimus jatkuisia automaattisesti.

Facebook toimii markkinointikanavana

On totta, että Facebook ja Instagram toimivat markkinointikanavana, kunhan tuon sisällöntuottaa oikein. Se että käyttää paikallisesti satoja euroja Facebook mainoksiin, ei välttämättä ole se ainoa oikea tie oikeasti kehittää yrityksen ulkoista näkyvyyttä ja päinvastoin kuin nämä markkinoijat, me teemme yhteistyötä asiakkaidemme kanssa. Me tuotamme sisältöä ja pääosa siitä on päivitysten kirjoittamista, valokuvien ottamista, kuvien käsittelyä, arvontoja ja vähemmässä määrin suoranaista €-mainontaan sijoittamista.

Tämä siis ei ole meidän tarjouksemme:

Aloituskustannus 90 €
Kesto 3 kk, toistaiseksi voimassa oleva sopimus, 1kk irtisanomisaika
Toteutetaan kauppiaan kuvamateriaaleilla
• Paketti S: 2 tuotetta/aihetta 400 €/kk
• Paketti M: 3 tuotetta/aihetta 600 €/kk
• Paketti L: 4 tuotetta/aihetta 800 €/kk

Varmista, että ostoaikeissa olevat asiakkaat löytävät luoksesi, ja lisää myyntiäsi digitaalisen markkinoinnin avulla! Näet aina kampanjoiden tulokset nopeasti ja pysyt selvillä, kuinka paljon mainontaan laittamasi summa on tuonut kauppaasi asiakkaita.

Mutta jos olet kiinnostunut oikeasti aktivoimaan sosiaalisen median kanavasi ja saamaan sitä kautta kauppaa, ota yhteyttä vaikka suoraan sähköpostitse: kari.oksanen@ertuki.fi tai myynti@kettumarkkinointi.fi

Google on tärkeä – ota se haltuun

”Kaikki” käyttävät Googlea, pitää pitkälti paikkansa ja yrityksen Google näkyvyys on hyvä pitää kunnossa huolehtimalla ensisijaisesti omien kotisivujen kunnosta ja päivityksistä – tätä me teemme oikeasti päivittäin – päivitämme sivuja, tuotamme sisältöä, huolehdimme teknisistä päivityksistä – teetkö sinä niitä?

Tämä ei ole meidän tekstiämme:

Onko digitaalinen näkyvyytesi iskussa? Löytävätkö asiakkaat kauppasi helposti hakukoneiden ykkösestä Googlesta? Entä Facebookista, jossa he viettävät joka tapauksessa suuren osan ajastaan?
Digitaalisen markkinoinnin kiemuroihin ei kauppiaalla itsellään aina ole aikaa, ja ammattilaisen apukäsille on helposti tarvetta. Tarjoammekin nyt myyntisi kasvattamiseen uusia Google- ja Facebook-mainonnan kampanjapaketteja.
Pääset aloittamaan vaivattomasti ja pienellä taloudellisella panostuksella. Kun ammattilainen hoitaa näkyvyytesi, voit itse keskittyä täysillä ydintoimintaasi

Mutta se voisi olla sitä, koska tätä me nimenomaan teemme, paikallisest. Suurin osa asiakkaistamme on alueella Lohja, Vihti, Kirkkonummi – ja muutamia sitten lisäksi Helsingistä ja Espoosta sekä Vantaalta – välimatka ei ole paha, koska työ on digitaalista, ensimmäinen palaveri vain on sellainen, jonka haluamme tehdä kasvotusten tavaten.

Tämäkään ei ole meidän:

Google-mainonnan teho on kiistaton, sillä suomalaiset aloittavat lähes aina tiedon etsimisen Googlesta. Autamme yritystäsi toteuttamaan kampanjan, jonka avulla voit tavoittaa potentiaaliset asiakkaat ja vauhdittaa myyntiäsi.

On totta että Googlen maksettu mainonta toimii ja sitä voi käyttää tukemaan omaa markkinointia, mutta ennen sitä pitää olla varma, että omat kotisivut tukevat Google mainontaa. Jos sinua askarruttavat nämä kysymykset- soita tai laita sähköpostia ja katsotaan, josko saamme asioihin yhdessä selvyyttä.

Kiitos myös tästä mainoskirjeen tekstistä:

Yrittäjänä olet jo saattanut huomata sen, että asiakkaidesi ostokäyttäytyminen on muuttunut; nykyään tuotteiden ja palveluiden etsiminen aloitetaan verkosta, ja asiakkaat valitsevat palveluntarjoajan esimerkiksi yrityksen kotisivujen, houkuttelevan mainoksen tai ensimmäisenä hakutuloksissa komeilevien yhteystietojen perusteella. Verkko voi olla ensimmäinen paikka, jossa kuluttaja nykyään törmää yritykseesi; siksi kivijalkaliikkeen lisäksi yhtä tärkeään asemaan on kohonnut yrityksesi digitaalinen läsnäolo. Oletko siis jo miettinyt, minkälaisen kuvan annat yrityksestäsi verkossa? Optimaalisessa tilanteessa yrityksesi verkkolöydettävyys on hyvällä tolalla ja asiakkaita riittää digitalisaation tuomista muutoksista huolimatta, mutta entäpä, jos asiakasvirta on tuntunut hiipuvan palveluidesi hyvästä laadusta huolimatta? Tällöin on aika tarkistaa yrityksesi diginäkyvyys ja miettiä, millä toimilla vastaat asiakkaidesi muuttuneisiin tarpeisiin ja tuot palvelusi jatkossakin mahdollisimman helposti heidän ulottuvilleen.

Vaikka siis itse toimimme tällä alalla jo useamman vuoden ajalta, saamme itsellemme täsmälleen samoja viestejä, kuin mitä itse lähetämme asiakkaillemme. Ainoa ero oikeastaan on tuo, että me olemme pieni ja paikallinen ja teemme tätä OIKEASTI läheisessä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.

Teemme myös kohtuullisen paljon töitä erilaisten teemasivustojen kanssa, joista ajattelin esitellä tässä yhden uusimmista, joka on jatkuvan kehityksen alla, ja osa sivuista on vielä jopa täysin tekemättä 🙂 Mutta jos autoilu ja liikenneasiat kiinnostavat, niin käväiseppä katsomassa uutta sivuamme: www.autotjaliikenne.fi

KO