Markkinointia ja sisällöntuotantoa
myynti@kettumarkkinointi.fi

Mitä mainonta tarkoittaa?

Wikipedia:

Mainoksilla tiedotetaan tavaroista, palveluista, aatteista ja ihmisistä. Mainonnan avulla luodaan brändejä eli tavaramerkkien ja tuotteen muiden aineettomien ominaisuuksien muodostamia mielikuvakokonaisuuksia. Myös ihmisestä voidaan tehdä niin sanottu brändi.
Olen tehnyt markkinointia ja mainontaa koko aikuisen ikäni, aloittanut jo ennen täyttäikää ja jatkanut tähän saakka ja tästä eteenpäin, mutta kuitenkin välillä tuntuu, että yrittäjät eivät aina muista että mainonta ei ole yhtäkuin markkinointi.

Mainonta on osa markkinointiviestintää. Mainonta on tunnistettavan lähettäjän maksamaa, tavoitteellista tiedottamista, joka yleensä kohdistuu suureen ihmisjoukkoon ja toteutetaan useimmiten joukkotiedotusvälineitä (lehdet, televisio, radio, internet, ulkomainonta) käyttämällä. Tunnistettavalla lähettäjällä tarkoitetaan sitä, että mainostava yritys tai organisaatio ”allekirjoittaa” kunkin mainosviestin nimellään, yritys- tai tuotelogollaan tai äänitunnuksellaan tai muulla tavoin kertoo kenen viestistä on kyse.

Mainonta tähtää yleensä myynninedistämiseen, eli tavoitteena on yksinkertaisesti myydä joko heti tai myöhemmin. Mainoksilla tiedotetaan tavaroista, palveluista, aatteista ja ihmisistä. Mainonnan avulla luodaan brändejä eli tavaramerkkien ja tuotteen muiden aineettomien ominaisuuksien muodostamia mielikuvakokonaisuuksia.

Lisäksi mainonta eikä markkinointi, kummatkaan eivät ole myyntiä. Markkinointi mahdollistaa myynnin – me toimimme yrittäjien apuna, kertomassa potentiaalisille ostajille mistä yrittäjän tuottamaa tai myymää tavaraa tai palvelua on saatavilla.

Meidän tehtävämme on tehdä tuo tiedottaminen mahdollisimman hyvin ja mahdollisimman tuottavasti.

Comments are closed.