Onko yrityksesi toiminta digissä eli tikissä?

Tässä yksi syy sille mitä teemme ja miksi….. ”Yritysten digitaalinen kehitys on kansakunnan kohtalon kannalta ydinkysymyksiä”, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Tämä tänään lukeamani uutinen sai minut jälleen kirjoittamaan, sillä me yritämme oman osaamisemme kautta tarjota digitaalisen markkinoinnin ja sisällöntuotannon kautta palveluita yrittäjille, jotka eivät kaikki välttämättä tiedä mistä on oikeasti kysymys.

Aloitin oman digitaalisen median työni silloin 90-luvun puolessavälissä ja teimme silloin kotisivuja ja opettelimme, miten netissä voi mainostaa sen aikaisin keinoin. Nuo keinot ovat luonnollisesti muuttuneet, mutta ei se vanha oppi ole täysin hukkaan heitettyä. Näiden yli 20 vuoden aikana olemme ehtineet tuottaa useamman sata kotisivuprojektia, yksikertaisia ja monipuolisempia, mutta aina on tavoitteena ollut, että kotisivut tai niiden uudistus palvelevat oikeasti yritysasiakastamme tavalla tai toisella paremmin kuin aikaisempi olotila.

Vähitellen kuvioihin syntyi Google, jota olemme oppineet käyttämään hyväksi sen verran kuin se nyt tuntuu olevan mahdollista. Googlen omat algoritmit ovat niin salaisia, että niihin tai niiden arvaamiseen ei voi luottaa, mutta tuottamalal asiakkaille oikeata ja ajanmukaista sisältöä, oikeanmalliseen tekniseen toteutukseen, olemme tehneet jo parhaamme – ja tiedämme, että pystymme tässä tarjoamaan vielä paljon muille yrityksille, jotka joko eivät halua tai ehdi itse tehdä päivityksiä.

Keskustelua ja konsultointia – jopa kouluttamista

Se tosiasia, että olemme tehneet tätä jo kauan, antaa meille avaimet myös konsultoida yrittäjiä ja yrityksiä, heidän mahdollisuuksissaan digitaalisella puolella. Tiedämme kohtuullisen hyvin mitä voidaan tehdä ja minkälaisilla kustannuksila, ja olemme saatavilla palavereihin ja konsultointipäiväksi aina tilauksesta, vaikka soittamalla heti Laitisen Nikolle

050- 5710 755.

Jos et osaa tai ole varma, kysy – me autamme jonkin verran jopa maksutta, mutta tämä on meidäkin työtämme, joten tuottavasta toiminnasta lähtee asiakkaalle aina laskukin.

Sosiaalinen media tuli meillä kuvioihin melkein kymmenen vuotta sitten ja olemme toimineet lähinnä Facebookissa mutta katsoneet myös Twitterin, Instagramin ja mm. LinkedInin mahdollisuudet ja todenneet, että tosiaankin nyky-yrityksellä on paljon enemmän valinnanvaraa kuin ennen, eikä sosiaaliseen mediaan saa enää suhtautua humpuukina, vaan se pitää ottaa täysin varteenotettavana mediana muiden joukossa, On huomioitavaa että Suomessa nykyään noin 80% nettihauista tehdään mobiilisti ja silloin sekä kotisivujen mobiiliresponsiivisuus ja oma oleminen sosiaalisessa mediassa ja niiden tarve vain lisääntyy – onko sinulla varaa olla poissa, tai olla paikalla vain satunnaisesti.

Miksi kysyisit meiltä, mitä me oikeasti voimme tarjota?

Mieti tätä listaa, ja jos joku kohta ei tunnu olevan hallussa, ota yhteyttä ja katsotaan mitä voimme tehdä asian kuntoon saamiseksi.

  • kotisivut ja niiden mobiiliitoimivuus, responsiivisuus
  • kotisivujen, yrityksen löydettävyys Googlessa
  • sosiaalinen media, tykkääjät, seuraajat, hyväksikäyttö kaupanteossa
  • kotisivujen ja sosiaalisen median sisältötuotanto, suunnitelmallisesti, tavoitteellisesti
  • YouTube videot ja videot yleensäkin