Markkinointia ja sisällöntuotantoa
myynti@kettumarkkinointi.fi

Setä nimeltä Alice

American artist Alice Cooper, Ross Halfin, Wikimedia, CC BY 3.0.

Alice Cooperilla ei ole ehkä ollut todellista hittisingleä sitten Poisonin, mutta silti kaikki tuntevat Alicen. Phoenixiläisen kirkonmiehen pojan oikealta nimeltään Vincent Furnier, jonka levyjä on myyty yhteensä yli 40 miljoonaa kappaletta. Vaikka mies täytti helmikuussa 70-vuotta, hänen ulkonäkönsä ei muutamaa uurretta lukuun ottamatta ole paljoakaan muuttunut: hän näyttää yhä korpin ja Tim Burton –elokuvahahmon sekoitukselta. Ja hyvä niin. Maailmassa, jossa ilmiöitä syntyy ja katoaa silmänräpäyksessä, on hyvä tietää, että meillä on Alice Cooper. Rokkari, joka väsymättä jaksaa esittää Alice Cooperia ja kertoa samoja anekdootteja kuin 70-luvun lopulla Vampire –baarissa Los Angelesissa. Eikä sillä, Cooperilla on paljon kerrottavaa. Ja hän on paljosta vastuussa.

Kun Alice Cooperin 70-luvun bändi, joka kantoi nimeä Alice Cooper, esiintyi Toronton rockfestivaaleilla ja yhtiön manageri heitti lavalle kanan, jonka Cooper vuorostaan heitti yleisöön kanalle kohtalokkain seurauksin, ilmiö nimeltä Alice Cooper oli syntynyt. Cooper oli tajunnut, että rockmusiikki ei janonnut sankareita. Se janosi pahiksia. Ja niin shockrock ja rockteatteri olivat syntyneet. Vuosien saatossa Alice Cooperin konserteissa on nähty giljotiineja, sähkötuoleja, verta, päättömiä nukkeja, kääremeitä ja hirttosilmukoita. Kun mies viime kesänä esiintyi Oulussa, paikalla ollut Soundi -lehti kirjoitti, kuinka ”Alice mm. riepotteli lavalla nukkea, jonka hän lopulta puukotti.”

Alice Cooper olikin ensimmäisiä kuoleman kanssa flirttailevia rockmuusikoita. Kappaleet Killer ja I love the dead, eivät ole HIM:n tuotantoa, vaan ne ovat lähtöisin Alice Cooperin kynästä. Cooper toi kuoleman myös lavalle, välillä jopa konkreettisesti. The Guardian -lehden haastattelussa Alice Cooper muistelee välikohtausta, joka jätti miehen Englannissa keikkalavalla henkihieveriin:

”Hirttoköyden turvaköysi katkesi, ja yhtäkkiä roikuinkin oikeasti hirttosilmukasta.”

Cooper kuitenkin reagoi vikkelästi ja onnistui vapauttamaan itsensä.

Alice Cooper –bändi oli ensimmäisiä taidyliopistorokkareita. Pioneereina he ammensivat ja varastivat teatterista, elokuvista, kuvataiteesta ja muusta populaarikulttuurista. Cooperin oma ulkomuotokin on valkokankaalta peräisin. Mies on sanonut lookinsa olevan sekoitus tuhrumeikkistä Betty Davisiä Mitä tapahtuikaan Baby Janelle –elokuvassa ja Anita Pallenbergin Barbarellaa. Cooper itse on inspiroinut lukuisia elokuvia ja tv-sarjoja. Esimerkiksi Kellopeli Appelsiinin Alexin hahmoon on lainattu paljon Alice Cooperia. Sen lisäksi Tim Burtonin antisankarit ovat ulkoisesti Alice Cooper -kopioita. Ja tietenkin Spinal Tap –elokuvan keikkalavasteet kumartavat Alice Cooperin suuntaan. Cooper ei ole suinkaan tyytynyt toimimaan pelkästään inspiraationa, vaan hän on itse esiintynyt erilaisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa: Tim Burtonin Dark Shadow –elokuvassa hän esitti itseään. Alice Cooperista on tehty myös dokumenttielokuva.

Alice Cooper in Halloween Night of Horror in London, Kreepin Deth, Wikimedia, CC BY-SA 3.0

Vuosien saatossa Cooper on ollut monessa mukana. Miehestä on mm. olemassa Salvador Dalin tekemä liikkuva hologrammi, hänellä on suosittu radio-ohjelma ja hänen bändinsä on päässyt Guinessin ennätystenkirjaan suurimman sisäkeikan soittaneena yhtyeenä. Sen lisäksi miehellä on nimeään kantava ravintola Phonexissa, ja vuonna 2011 alkuperäinen Alice Cooper bändi pääsi rockin Hall of Fameen. Alice Cooper on esiintynyt sekä Mac-meikkibrändin että Callaway Golfin mainoskampanjoiden keulakuvana. Uusin Alice Cooperin aluevaltaus on kolikkopelit miehen pelihimoisille faneille. Ja luonnollisesti hänen nimeään kantavasta nettikaupasta voi ostaa Alice Cooper niittihattuja, patsaita ja t-paitoja. Tietyllä tavalla Alice Cooper onkin brändäämisen mestari.

Nykyään brändi Alice Cooper porskuttaa komeasti menemään. Cooper on laajentanut musiikillista horisonttiaan ja tehnyt yhteistyötä mm. Ke$han kanssa. Hän on myös vieraillut A*Teensin School’s out coverversiolla. Tällä hetkellä miehellä on bändiprojekti nimeltään Hollywood Vampires, jossa soittavat mm. Johnny Debb ja Joe Perry. Bändi esiintyy Kaisaniemen puistossa kesäkuussa lämmittelijänään Mike Monroe.

Mike on Voicen haastattelussa sanonut ystävästään seuraavaa: ”Cooper on yksi maailman nastoimmista tyypeistä. Lämmin, ihana herrasmies.”

 

Comments are closed.