Markkinointia ja sisällöntuotantoa
myynti@kettumarkkinointi.fi

Vähentyneen vapaa-ajan hyväksikäyttöä

Vielä joitakin vuosia sitten oli varsin tavallista, että soitettiin sillä lankapuhelimella kaverille ja kysäistiin, mitä hän/he olivat tekemässä ja kiinnostaisiko lähteä esimerkiksi ravintolaan tai vaikkapa autolla ajelemaan. Noista ajoista on menty melkoisella vauhdilla eteenpäin ja lankapuhelimet ovat teollisuusmaissa pitkälti niin historiaa, että nuoret eivät ole nähneet moisia vehkeitä kuin elokuvissa tai museossa.

Lankapuhelinten katoamisen yhteydessä muuttui myös mm. televisionkatselumme. Ennen meillä oli kaksi tai kolme kanavaa ja todella lyhyessä ajassa normaalistakin televisiosta tuli nykyajan ajantappaja kymmenien kanaviensa ja satojen ohjelmien ansiosta, miettimättäkään sitten näitä uusia television ulottuvaisuuksia, joita internet ja sen liittyminen televisioon aivan parin viime vuoden aikana on tuonut – esimerkiksi Netflix on suoratoistopalvelu, jonka avulla voidaan katsoa monenlaisia palkittuja sarjoja, elokuvia, dokumentteja ja paljon muuta tuhansilla verkkoon liitetyillä laitteilla. Netflixin avulla voidaan nauttia sisällön keskeytyksettömästä katselusta ilman, että yhtäkään mainosta. Sarjoja ja elokuvia lisätään joka kuukausi, joten aina on jotain uutta nähtävää – se on nykyaikaa. Tästä kaikesta johtuu, että Tv:n katsominen on liki tuplaantunut 90-luvulta.

Netflix, HBO Nordic, Viaplay tai joku muu kuukausimaksullinen verkon kautta katsottavissa oleva TV-palvelu on käytössä yli 1,1 miljoonalla suomalaisella. Suosituin näistä on Netflix. IPTV-palveluita, joissa on verkkotallennusominaisuus, käyttää noin 940 000 suomalaista. Yleisimmät palvelut ovat Elisa Viihde ja Sonera Viihde. Nettitelevisioilla oli keskimäärin 47 miljoonaa katselukertaa kuukaudessa vuonna 2015. Vuoden 2017 tutkimuksen mukaan esimerkiksi 25-44 vuotiaat suomalaiset katsovat yhä keskimäärin 124 minuuttia televisiota joka päivä. Suomessa on tutkittu television katselua jo vuodesta 1960 lähtien. Tuolloin tutkimukseen valitut henkilöt pitivät päiväkirjaa siitä, mitä ohjelmaa kuka kulloinkin katsoi. Päiväkirjamerkinnät tehtiin viidentoista minuutin jaksoissa. Vuonna 1987 television katselun mittaamisessa otettiin käyttöön TV-mittari, jolloin tutkimukseen osallistuvien talouksien television katselua siirryttiin mittaamaan elektronisesti sekunti sekunnilta.

Tutkimuksen mukaan hieman yli kolmannes 16-vuotiaista nuorista käyttää Internetiä yli 20 tuntia viikossa. Mitä vanhempiin ikäryhmiin mennään, yhä useampi nuori viettää Internetissä yli 20 tuntia viikossa. Esimerkiksi 22-vuotiaiden keskuudessa lähes 60 % nuorista käyttää Internetiä yli 20 tunnin ajan viikossa, kun taas 23-29 –vuotiaiden nuorten osalta luku on jo yli 60 %. Vanhemmat ikäryhmät myös viettävät huomattavasti enemmän viikon aikana aikaansa Internetissä: 16-vuotiaista noin 4 % käyttää Internetiä yli 51 tuntia viikossa, kun taas 23-29 –vuotiaista jopa 17,6 % viettää Internetissä kyseisen ajan viikon aikana

Puhelimesta on tullut todellinen älylaite – täynnä ominaisuuksia

Tämän lisäksi puhelimestamme on tullut laite, jolla puhutaan videopuheluita, katsotaan livelähetyksiä ja elokuvia. Samalla laitteella pelaamme pelejä, ylläpidämme kalenteriamme, kuuntelemme musiikkia yms ja pelaamme erilaisia rahapelejäkin – varsinkin kun nyt voit saada ilmaiskierroksia Netti Kasinolle – jopa kännykällä. Tässä on se yksi asia, jonka nostin otsikkoon – olemme pitkiä päiviä töissä, työmatkalla ja harrastuksissa (omissa tai lasten) ja oma vapaa-aika on käynyt niin vähäiseksi, että teemme mahdollisimman monia asioita, mahdollisimman vaivattomasti – myös pelaamisen.

Kolikkopelit Verkossa ovat olleet nykyaikaa jo pidemmänkin aikaa, mutta päivärytmimme todellinen muutos on tuonut mahdollisuuden entistä enemmän osaksi rutiinipäivää. Emme enää lähde tekemään asioista ulos tai kavereiden kanssa (lukuunottamatta niitä tärkeimpiä tapahtumia ja kavereita), vaan jäämme helpolla omaan lämpöiseen kotiin teknisten vempaimiemme kanssa, ovat ne sitten televisio, tietokone tai se älypuhelin. Itseasiassa voit pelata näillä kaikille laitteilla internetin pelejä, koska useimpien älypuhelintenkin näytön saat televisiollesi, eikä sinun tarvitse tihrustaa pientä näyttöä kun voit katsoa sitä vaikka kuinka suuresta televisiosta – itseasiassa tällä hetkellä esimerkiksi Gigantista saa ostettua jopa 82″ television, eikä se edes ole markkinoiden suurin, mutta on siinä jo kuvaruutua kerrakseen normaali asuntoon.

Verkossa on tarjolla kymmeniä ja taas kymmeniä erilaisia pelejä, et varmasti ole pelannut niitä kaikkia, saatikka ehdikään pelata jokaista, mutta ajatuksena onkin, että jokainen joka haluaa käyttää aikaansa, pelaamiseen verkossa, löytää sieltä itselleen kiinnostavan teemapelin ja pelaa sitä – kysyntä kohtaa tarjonnan. Ennen meillä oli varaa valita vain se vanha pajatso ja hedelmäpeli – nyt meillä on valittavina satoja pelejä poistumatta kotoa, tai matkan varrella, matkustaessa, tai sitten jopa ulkomailla ollessa.

Comments are closed.