Markkinointia ja sisällöntuotantoa
myynti@kettumarkkinointi.fi

Bingomarkkinointi 20-luvulla

Jos olet niin sanottua vanhempaa ikäpolvea, muistat vielä suomalaiset bingohallit. Niitä oli vielä 90-luvulla satoja ympäri Suomea. Miksi bingohallit yksi kerrallaan hävisivät, ja mitä muuta siinä seurauksena tapahtui?

Bingojen alasajo

Bingot ovat Suomessa olleet sieltä 60-luvulta lähtien paikka missä tavattiin tuttuja pienen pelailun parissa. Isoissakaan bingohalleissa ei Suomessa saanut olla suoraan rahapalkintoja, mutta tarjolla oli lahjakortteja ja paljon erilaisia tuotepalkintoja, ja tutut kahvipaketit olivat jo silloin monelle bingossa kävijälle tuttuja palkintoja, mitä kotiin asti tuliaisiksi oli. Bingohallit olivat paikallisten yhdistysten ja varsinkin urheiluseurojen tulolähde, mutta niiden aika päättyi viimeistään silloin kuin Veikkaus alkoi tuottaa bingopelejä nettiin. Siitä lähtien bingosta pystyi voittamaan rahaa ja vaikka ne bingohallit vielä toimivat sosiaalisessa merkityksessä, ei niiden vetovoima enää pärjännyt netin bingoille. Pelaajat haluavat voittaa rahapalkintoja.

Nyt 2020-luvulla suurin osa bingoajista on siirtynyt nettipelaajaksi, mutta iso osa vanhoista pelaajista yksinkertaisesti lopetti bingoamisen ja siirtyi esimerkiksi kolikkopelaajaksi, koska niitä oli jo silloin tarjolla jokaisessa kaupassa ja kioskissa sekä huoltoasemilla. Mutta mitä sitten jäi urheiluseuroille ja muille bingohallin vetäjille vaihtoehtoiseksi tulomuodoksi?

Bingopelit siirtyivät ravintoloihin

Yhä vielä on Suomessa viihderavintoloita, joissa pelataan iltapäiväbingoa. Palkinnot ovat vanhojen bingohallien tyyliin tuotelahjoja tai esimerkiksi ravintolan lounaat tai illallinen kahdella, ei kuitenkaan alkoholijuomia. Mutta ne bingohallit, jotka tyhjenivät pelaajista ovat löytäneet uutta toimintaa esimerkiksi varastohotelleina tai kirpputoreina. Kirpputorit nimittäin ovat tässä samalla kasvaneet lukumääräisesti ja entisistä yleishyödyllisistä kirpputoreista on tullut vähemmistö yksityisten kirpputorien vallatessa markkinat. Eniten kirpputoreja asukasmäärään suhteutettuna on muuten Suomessa Tampereella.

Myös urheiluseurat joutuivat miettimään uusia tulomahdollisuuksia bingotapahtumien tilalle, varsinkin jos seuralla oli ollut oma bingohalli vedettävänä. Kirpputorit ja muut myyntitapahtumat eivät tuota läheskään samalla tavalla kuin vanhan kansa bingohallit.

Urheiluseurojen tulonhankinta

Mekin Kettumarkkinoinnissa olemme olleet mukana sekä ravintoloiden bingomarkkinoinnissa että urheiluseurojen varainhankinnassa ja molemmissa on selkeitä kohtia, joita jokaisen yrittäjänkin tulisi huomioida omassa markkinoinnissaan.

–         kun teet markkinointia, tee se suunnitelmallisesti

–         kun avaat uuden palvelun, muista ettei se tuota heti

–         markkinoi ja tee töitä pitkäjänteisesti, tee töitä tulevaisuudelle

Varsinkin monien urheiluseurojen tulonhankinta on monesti liian kausiluonteista tai kertakäyttöistä. Urheiluseurojenkin pitäisi pyrkiä luomaan itse urheilun ympärille sitä tukevia toimia, jotka toteutetaan yhteistyössä muiden paikallisten toimijoiden kanssa tavalla, joka tuottaa win-win tilanteen molemmille. Samalla urheiluseurat joutuvat miettimään omaa toimintaansa ja tulonhankkimista useamman vuoden hankkeena, johon koko seuran vastuuhenkilöiden tulee sitoutua ja ohjelma/hanke pitää kertoa selkeäsanaisesti koko seuralle. Liian monimutkaiset hankkeet ovat vaikeita urheiluseurojen toiminnan yhteydessä, mutta selkeät ja hyvin mietityt kokonaisuudet ovat sekä mahdollisia toteuttaa, että löytää niiden tekemiseen kumppaneita ja saada aikaan taloudellista tuloa seuralle.

Siinä missä bingopelit siirtyivät rahan myötä nettiin, niin urheiluseurat eivät voi tehdä oman päätoimintansa kanssa samalla tavalla, mutta kenties oikean tyylisellä tuotekehityksellä voisi urheiluseurakin toteuttaa palveluita, joita voitaisiin tilata netistä. Kuntopiirejä, videovalmennusta, ravintovalmennusta  – jokaisesta seurasta ja sen toimihenkilöistä löytyy eri alojen osaajia ja seurojen pitäisi kartoittaa tämä osaaminen ja nämä verkostot ja sitä kautta kehittää menetetylle bingotulolle uusia tulovirtoja.

Uudet nettipalvelut

Mitä pidemmälle menemme 20-lukua, sitä enemmän meillä on myös mobiilikokemusta ja miksei urheiluseurat voisi kehittää myös sellaisia palveluita, joista seuran harrastajat ja fanit maksaisivat euron tai kaksi per kerta? Tekninen kehitys mahdollistaa jo mobiilimaksut ja suomalaiset ovat jo 2019 siirtyneet enemmän maksamaan mobiilisti kuin kotikoneeltaan, joten varmasti pienellä suunnittelulla on jokaiselle seuralle mahdollista kehittää maksullisia palveluita, joista seura saa uusia tuloja.

Comments are closed.