Markkinointia ja sisällöntuotantoa
myynti@kettumarkkinointi.fi

Vastuullisuus markkinointikeinona

Vastuullisuus on tullut vähitellen entistä monipuolisemmin esiin myös yritysten markkinoinnissa. Isoilla pörssiyhtiöillä se on ollut siellä jo pidemmän aikaa, mutta...

Kolme uutta mielenkiintoista markkinointikohdetta 2020

Aina silloin tällöin eteen tulee uusia ja mielenkiintoisia tuttavuuksia, markkinointimielessä. Eurooppa, Aasia ja Pohjois-Amerikka sekä Afrikka että Australia ovat selkeästi...

Ravintoloitsija: nyt pitää kehittää

Maamme hallitus teki kovan päätöksen käskiessään kahviloiden ja ravintoloiden sulkea ovensa pariksi kuukaudeksi. Monelle ravintoloitsijalle ja kahvilanomistajalle tämä tietää todella...

Teknologia on muuttanut työnhakua ja ansioluetteloa

Teknologia on muuttanut työntekijöitä hakevien yhtiöiden rekrytointiprosessia viime vuosikymmenien aikana. Valtava muutos saavutettiin jo silloin, kun töitä kyettiin yleisesti hakemaan...

Kuinka kirjoitat huippuhyvän työhakemuksen ja vältät pahimmat sudenkuopat

Työhakemuksia on monenlaisia. Valtaosa niistä sisältää saatekirjeen ja CV:n eli ansioluettelon. Saatekirjeen tarkoitus on esitellä itsesi, osaamisesi ja valmiutesi hakemaasi...

Laadukkaan käännöksen merkitys

Suomalaiset ovat tarkkaa kansaa. Koska olemme kansainvälisellä tasolla hyvin koulutettuja, myös kielitietoisuutemme on huippuluokkaa. Vaikka äidinkielen numero ei olisikaan kymppi,...

Vinkkejä tehottoman CV:n välttämiseen

Oli työnhakija vaikka kuinka hyvä ammattilainen ja mainio tyyppi, huonosti laadittu ansioluettelo saa hänen työnhakunsa ajettua umpikujaan. Yleensä tällaiset ihmiset...

Nettimarkkinoinnista ja 20-luvusta

Huomasitko, että olemme kohta siirtymässä 20-luvulle? Se tarkoittaa, että jatkossa meidän pitää muistaa puhua 1900-luvun 20-luvusta ja 2000-luvun 20-luvusta ne...

Miten käyttää sosiaalista mediaa älykkäästi nettikasinoiden markkinointiin

Nykyään sosiaalisen median markkinoinnissa käytetään myös ns SMART eli älykästä, nokkelaa systematiikkaa. Tämä amerikkalaisten kehittämä tai keräämä ajatusmalli, on toimiva...

Markkinoinnin perusteet – viisi vinkkiä yrittäjille

Olin jälleen eilen kouluttamassa yrittäjiä heidän istuessaan Yksin-Yrittäjä-Akatemian tunneilla ja aiheena oli tällä kertaa markkinoinnin ja myynnin perusteet. Iltapäivä meni...