Markkinointia ja sisällöntuotantoa
myynti@kettumarkkinointi.fi

Investointikohteet ja tämä vuosi

Tämäkin vuosi on ollut usealle yritykselle haasteellinen. Siinä missä aiemmin haastetta ovat tuoneet digitalisaatio ja ihmisten ja yritysten ostokäyttäytymisen muutokset, viimeiset pari vuotta soppaa on ollut sekoittamassa myös korona. Mitä sitten yrityksen päättäjien pitäisi tehdä, miten tulevaisuuteen pitäisi suhtautua?

Ensimmäinen vastaus on tietenkin, ettei päätä pidä laittaa pensaaseen eli jarrua ei pidä painaa pohjaa. Mutta sen sijaan voi olla ajankohtaista oikeasti miettiä sitä omaa liiketoimintasuunnitelmaa, ja tulevaisuuden polkuja. Muuttunut maailman ja maan tilanne ei pysäytä liiketoimintoja, mutta se saattaa muuttaa niitä pysyvästi. Siksi on entistä parempi olla tietoinen mitä esimerkiksi yrityslainasektorilla tapahtuu juuri nyt – sillä sitten kun investoit, on hyvä tietää mikä on paras yrityslaina juuri sinun yrityksesi tarpeisiin.

Konsulttien käyttäminen

Konsulteista on tehty vitsejä vuosikymmeniä. Siitä kuinka konsultti saa pallosta kuution ja vastaavia heittoja liikkuu liike-elämän lounaskeskusteluissa päivittäin. Mutta koska yrityksen ja yrittäjän sitten kannattaa käyttää ulkopuolista konsulttia? Ainakin sellaisissa tilanteissa, kun yrittäjä tai toimitusjohtaja ja ympäröity ns. ”kyllä-kyllä” henkilöillä, jotka eivät uskalla kertoa oikeita ajatuksiaan. Ulkopuolinen konsultti uskaltaa kertoa havaintonsa ilman pelkoa potkuista, ja monesti yrityksessä tarvitaan nimenomaan tällaista ulkopuolista näkökantaa löytämään uusia reittejä tulevien vuosien liiketoiminnalle. Vanha sanonta, ettei näe metsää puilta, pitää hyvinkin paikkansa myös yrityselämässä.

Konsultti voi huomata yrityksen sisäisissä prosesseissa parannettavaa, mutta voi löytää myös olemassa olevista tuotteista ja palveluista kehiteltävää tulevaisuuden uusiksi tuotteiksi. Monesti konsultin raportti voi sisältää myös asioita, joita yrittäjä tai toimitusjohtaja ei välttämättä haluaisi nähdä, mutta yrittämiseen kuuluu myös ongelmia myöntäminen ja niiden ratkaiseminen.

Mitä kannatta ja mitä ei kannata

Yritystoimintaan sisältyy aina liiketoimintariski. Samoin sisältyy aina tulevaisuuden toimintoihin investointiin jonkinlainen riski. Se voi olla taloudellinen, mutta se voi olla myös toiminnallinen – joka tapauksessa on hyvä tietää, että esimerkiksi Creddon yritysrahoitus voi olla yksi niistä mahdollisuuksista, jolla mahdollistetaan niitä tulevaisuuden uusia tuotteita ja palveluita.

Mikä sitten kannattaa, ja mitä kannattaa jättää tekemättä onkin paljon vaikeampi kysymys. Kukaan ei voi koskaan varmuudella tietää, mikä ala on seuraava trendsetteri, ja mistä tuotteesta tulee se hitti. On vain mahdollisuus yrittää, ja sitä kautta joko osua tai mennä hutiin. Silloinkin vaihtoehtoja on itseasiassa paljon näiden kahden ääripään välissä, ja useimmat yritykset toimivat nimenomaan siinä välimaastossa. Ne eivät koskaan osu hittiin, eivät koskaan näytä tietä muille, mutta eivät tee täysiä hutejakaan. Yrityselämässä ei vain saa pelätä epäonnistumista, sillä useimmiten ne onnistumiset tulevat vasta useamman puolittaisin hudin jälkeen.

Jos otetaan esimerkkinä markkinointi. Markkinointia voidaan tehdä niin monella tapaa, kuin on tekijöitä, eikä ole olemassa mitään kultaista tietä onneen tai yksittäisiä oikeita valintoja. Markkinoinnissa ja mainonnassakin toimii vain se, että tekee, vaikka välillä ei onnistuisikaan. Pahinta on kuitenkin olla tekemättä mitään. On yrityksen liiketoiminta sitten mitä tahansa, vaatii sen eteenpäin kuljettaminen jonkinlaista markkinointia, ja välillä myös aktiivista mainontaan. Markkinoinnin kohteet vain määrittelevät paljolti sitten sen, miten varsinainen markkinointi ja mainonta suoritetaan, ja silloinkin opitaan sitä tehtäessä.

Koska on tärkein hetki?

Koska on sitten tärkeätä investoida tai näkyä tai tehdä isoja päätöksiä? Monilla yrityksillä on yksi hetki ylitse muiden, koko yrityksen historiassa ja se on yrityksen aloittaminen. Varsinkin niillä yrityksillä, jotka toimivat kivijalkaliiketoiminnassa, avajaiset ovat yksittäisesti tärkein vaihe yrityksen historiassa. Avajaisilla tehdään muistijälkiä potentiaalisille asiakkaille, eikä avajaisia saa koskaan tehdä hiljaa.

Vinkki: monet ravintoloitsijat ovat oppineet television amerikkalaisista ravintola- ja hotellisarjoista, missä autetaan ravintoloitsijoita, että hiljaiset avajaiset on hyvä pitää ennen isoja avajaisia. Hiljaiset avajaiset tarkoittavat kuitenkin sitä, että kutsutaan tuttuja ravintola täyteen ja testataan, että hommat toimivat, ja sitten vasta pidetään ne kaikille avoimet isot avajaiset, ja silloin pitää näkyä ja kuulua.

Comments are closed.