Markkinointia ja sisällöntuotantoa
myynti@kettumarkkinointi.fi

Kettujen natiiviartikkeleita

Olen useasti aiemminkin kertonut kuinka ja mistä kaikki alkoi, ja jos voisin, niin kiittäisin ala-asteen opettajaani, siitä että antoi minun kirjoittaa. Ketut kirjoittelevat nykyään lähes päivittäin niin kaupunkilehteemme täällä Lohjalla kuin useaan teemoitettuun nettisivustoomme. Meitä on tiimissä vain neljä, joten meillä on tilaa vielä kasvaa, jos siltä tuntuu, mutta tällä porukalla kirjoitamme nykyään noin 2-5 artikkelia päivässä. Artikkelit ovat meidän omia, täysin omia, ei kopioituja eli ne ovat natiiviartikkeleita.

Mikä on natiiviartikkeli?

Dagmarissa kirjoitetaan:  Natiiviartikkeli on aktivoiva, viihdyttävä tai ohjaava artikkeli sovitusta aiheesta. Se voi olla sisällöllinen natiivimainos, jolloin se on kaupallista sisältöä median julkaisemana. Natiiviartikkeli voi myös olla natiiviartikkelilinkki, joka sijaitsee mediassa, mutta sen tavoitteena on ohjata pois median sivustolta mainostajan omiin sisältöihin. Natiiviartikkeli toimii hyvin osana monikanavaista sisältömarkkinointia.

Meillä natiiviartikkeli on nimenomaan sitä, meidän omaa tuotantoamme joko lehteen tai nettiin, joko jostain päivänpolttavasta aiheesta tai tilauksesta esimerkiksi vaaliehdokkaasta, uudesta autosta tai vaikkapa yritysartikkeli paikallisen yrityksen kuulumisista – kunhan se on mielenkiintoinen, todenmukainen ja meidän itse kirjoittamamme.

Bauer media: Natiivisisältömme mahdollistavat brändille kohtaamisen toivotun kohdeyleisön kanssa. Lukukertojen määrä on tärkeä indikaattori sille, kuinka hyvin kohdeyleisö on löytänyt artikkelin. Sitäkin tärkeämpää on aika, jonka lukija on viettänyt artikkelin parissa. Saman ajan hän on vapaaehtoisesti ollut yhteistyökumppanina toimineen asiakkaan mainonnan vaikutuspiirissä. Natiiviartikkeliemme parissa vietetään selvästi enemmän aikaa kuin muiden mainosmuotojen.

Natiiviartikkelit ovat tämän päivän sisältömarkkinointia, sopivaan teemaan ja sivustolle kirjoitettua ajankohtaisia mielenkiintoisia artikkeleita. Jos joku iso mediatalo kirjoittaa uutisen, se on natiiviartikkeli – jos Ketut kirjoittavat tarinan paikallisesta yrittäjästä haastatteluna, sekin on natiiviartikkeli. Kun näitä erilaisia artikkeleita sitten vertaillaan keskenään ja sitä, onko niissä missä kerrottu, että kyseessä on maksullinen yhteistyö tullaankin mielenkiintoiseen ajatusyhtymään. Jos tilaaja nimenomaan maksaa rahaa siitä, että tuottaja tekee artikkelin sivustolle A niin silloin varmasti on kyse maksullisesta yhteistyöstä, mutta entä jos tilaaja maksaa tuottajalle yhteistyösopimuksesta sopimusrahaa ja missään ei varsinaisesti identifioida kirjoitettua artikkelia maksulliseksi, niin onko silloin artikkeli uutinen vai maksullinen artikkeli? Kuitenkin monessa uutisessa mainitaan yrityksen ja tuotteiden nimiä, mutta kuulija tai lukija ei oikeasti voi koskaan tietää, miksi juttu on tehty. Näin on ollut aina ja näin on aina oleva.

Meks: Parasta on, että natiiviartikkeleita luetaan keskittyneesti ja pitkään. Hyvä sisältö ja tarinat kiinnostavat asiakkaita. Natiivimainonnan keinoin voit ottaa haltuusi myös oman alan some- ja verkkokeskustelut ja lisätä asiantuntijarooliasi digitaalisissa kanavissa.

Hyvä vai huono artikkeli?

Kaikki artikkelit eivät ole hyviä, ne saattavat olla huonosti kirjoitettuja tai sisältö vain ei yksinkertaisesti kiinnosta. Jos kyseessä on tilausartikkeli, voidaan sitten myös miettiä, onko parempi että artikkelin sisältö on suurelta osin kaikkea muuta kuin tilaajan sisältöä ja artikkelia lukee tuhannet ihmiset, mutta eivät välttämättä huomaa itse ”pääkohtaa” vai onko parempi, että koko jutusta huokuu nimenomaan se ”pääkohta” ja sen lukee muutama kymmenen lukijaa, mutta jotka oikeasti kiinnostuvat yrityksestä ja sen palveluista – määrä ei tässäkään siis vastaa laatua ja siksi artikkelimuotoisissa sisälöissä ei pidä katsoa ainoastaan lukijamääriä vaan myös sisältöä ja kokonaisuutta.

KO

Comments are closed.