Markkinointia ja sisällöntuotantoa
myynti@kettumarkkinointi.fi

Mainoskylteillä asiakkaat sisälle

Nykypäivänä kaikki digitalisoituu.Mainonnan maailmassa katseet ovat kohdistuneet sosiaalisen median suuntaan ja yritykset haluavat mainostaa omaa toimintaansa verkossa. Tämä some-markkinointion hyvä ja toimiva ratkaisu, mutta aivan kaikkien yritysten kohdalla se ei kannata.

Perinteiset keinot toimivat yhä

Välillä on hyvä ottaa esille perinteiset mainonnan keinot, kuten ulkomainonta, joka on some-markkinoinnin aikakaudella silti säilyttänyt asemansa massamediana. Pienehkö kivijalkamyymälä voi markkinoida itseään paremmin ulkomainonnan keinoin kuin sosiaalisella medialla – varsinkin pienemmillä paikkakunnilla, joilla sosiaalisen median markkinointikeinot eivät mahdollista tarpeeksi pienen alueen kohdentamista. Ulkomainonnan alle voidaan laskea kaikki mainonnan keinot, jotka havaitset, kun käyt esimerkiksi kotikaupunkisi keskustassa. Näitä ovat esimerkiksi mainostaulut linja-autopysäkin seinällä tai mainostelineet ostoskeskuksen käytävällä tai aivan liikkeen ulkopuolella.

Ulkomainonta toimii

Ulkomainonta on kustannustehokas sekä erittäin toimiva tapa mainostaa yrityksen toimintaa ja kasvattaa yrityksenbrändiä. Ulkomainonta tarjoaa monenlaisia vaihtoehtoja mainostaa, isoista tienvarsimainoksista mainostelineisiin tai lyhtypylvääseen asetettuihin mainoksiin. Varsinkin pienemmät yritykset, esimerkiksi pienet kivijalkamyymälät, hyötyvät ulkomainonnasta enemmän kuin sosiaalisessa mediassa tapahtuvasta mainonnasta.
Pienellä mainosständillä on helppo ohjata asiakkaita liikkeeseen tai mainostaa liikkeen tarjouksia. Hyvin toteutettu ulkomainonta laadukkailla ja visuaalisesti näyttävillä mainoksilla toimii erinomaisena keinona tavoittaa asiakkaita yrityksen toiminnalle erilaisissa ympäristöissä, joissa muut mediat eivät välttämättä tavoita, kuten hisseissä, kuntosaleilla, ravintoloissa tai ostoskeskuksissa. Oikeisiin paikkoihin sijoitetut mainokset esimerkiksi juuri ostoskeskuksessa auttavat vahvistamaan kuluttajan ostopäätöstä ja saavat hänet valitsemaan juuri kyseisen yrityksen tuotteen taipalvelun.
Hyvä mainos ei aina välttämättä tarkoita iskeviä mainoslauseita tai näyttäviä logoja. On tärkeää, että mainokset ovat suunniteltu huolellisesti ja valmistettu laadukkaista taustamateriaaleista ammattilaisen toimesta. Toki perinteisen a-ständimainoksen voisi tehdä myös itse kotona piirtämällä, mutta tälläiset ratkaisut eivät välttämättä herätä asiakkaan mielenkiintoa tai auta parantamaan yrityksesi ilmettä yhtä hyvin kuin mainospalveluiden kautta ammattilaisen suunnittelema ja tuottama mainoskylttiratkaisu. Lohjan Virkkalassa sijaitsevan mainosteippaamo OmaLogon palveluilla saat varmasti yrityksesi näköiset mainokset ulko- ja sisäympäristöihin, oli kyseessä sitten kyltti, juliste tai vaikkapa banderolli. Lue lisää OmaLogon mainoskylteistä tästä. https://omalogo.fi/mainoskyltit/ #mainosteippaamo

Comments are closed.