Markkinoinnin avulla eroon tupakasta

Mekin olemme käsitelleet aihetta jo aiemmin, mutta koska kyse on tuhansien suomalaisten terveydestä ja maailman mittakaavassa todella isosta asiasta, otamme jälleen esille markkinoinnin ja tupakoinnin. Oikeastaan jopa toiselta näkökannalta, kuin ennen. Mietitään siltä pohjalta, että tupakkateollisuus on ollut Suomessa jo satoja vuosia, ja näiden vuosien aikana tupakkateollisuus on käyttänyt omaisuuksia tupakoinnin markkinointiin ja sen saamiseksi suomalaisten arkeen. Tältä pohjalta ajatus tupakoinnin loppumisesta kuin seinään ilman totaalikieltoa ei ole realistinen tavoite.
Suomessa, kuten koko Euroopassa, tupakointi on kuitenkin vähentynyt sekä tupakkalakien että terveydenhuollon toimenpiteiden ja yleisen tietoisuuden kautta jo niin paljon, että esimerkiksi Suomessa tupakoinnin väheneminen pysähtyi vuoteen 2018. Yksi syy on se, että nyt polttavat ne, jotka eivät lopeta ennen kuin joku kieltää tupakoinnin kokonaan. Mutta niin kauan kuin tupakka ei ole lailla kielletty, on tupakointi henkilökohtainen päätös, siksi nykyään markkinoinnin avulla etsitään tupakoinnille hyviä vaihtoehtoja. Esimerkiksi voit tilata nikotiinipussit Suomeen, jotka ovat yksi tapa lopettaa tupakointi kärsimättä kuitenkaan minkäänlaisia nikotiinivieroitusoireita, koska elimistö yhä saa päivittäisen nikotiinin. Sen sijaan nikotiinipussien käyttö lopettaa monet muut tupakoinnista aiheutuvat vaivat kuten tupakansavun, passiivisen tupakoinnin sekä tupakantumpit että palaneet jäljet autojen sisätiloista. Lisäksi nikotiinipussien käyttö ei todellakaan aiheuta hajuhaittoja vaatteille tai pintojen tummentumista kodin seinille tai auton penkeille.
Markkinointi digiin
Jos silloin 1900-luvun puolella näimme vielä tupakkamainoksia televisiossa ja lentokoneessakin saatiin vielä polttaa, niin ne jos mitä olivat kertomaan kaikille, että tupakointi oli ihan ok. Tai se tosiasia, että Suomessa vielä sotavuosina jopa mainostettiin, että tupakka on terveellistä. Ehkä jostain sieltä juontaa se ajatus, mitä monet tupakoitsijat pitävät omanaan selittäessään tupakointiaan. Puhutaan, että tupakointi auttaa stressiin ja ahdistukseen, että ilman tupakkaa stressaa enemmän ja on enemmän ahdistunut. Tosiasia on tutkitusti aivan päinvastoin. Koska tupakka vaikeuttaa nukahtamista ja nukkumista sekä vaikeuttaa keuhkojen että verisuonten toimintaa, johtaa se suoraan myös stressiin ja ahdistukseen. Itseasiassa tupakoitsijat siis tekee vain itselleen lisää stressiä tupakoimalla, mutta samalla selittelee sekä itselleen että tutuilleen, että tarvitsee hermosauhut – kyseessä on psykologeille tuttu ilmiö. Puhutaan ns. Nesbittin paradoksista, mikä tarkoittaa, että kun tupakoija tupakoi, fysiologisesti hänen elimistönsä menee stressitilaan, mutta psyykkisesti hän kokee rentoutuvansa
Englannissa koottiin vuonna 2014 yhteen 26 eri tutkimuksen tulokset, joissa tutkittiin tupakoinnin vaikutusta nimenomaan stressiin, ahdistukseen ja masennukseen. Näiden tutkimusten perusteella voidaan sanoa, että tupakoitsijan lopettaessa vähenevät stressi, ahdistuneisuus ja masennus oireet selvästi verrattuna niihin, jotka jatkavat tupakointiaan. Tupakointinsa lopettaneet kertoivat tutkimuksissa olonsa muutenkin paremmaksi ja olivat positiivisemmalla mielellä. Vaikutukset olivat itseasiassa verrattavissa monien masennuslääkkeiden tehoon, joka siinä mittakaavassa, että osa mielenterveyspotilaista saattoi vähentää lääkitystään merkittävästi.
Viimeisten vuosien aikana suurin osa tupakanvastaisesti markkinoinnista on siirtynyt verkkoon, missä suurin osa käyttäjistä on saavutettavissa. Aivan lähiaikoina on näkynyt myös televisiomainontaa, mutta siinä ryhmässä, jotka ovat helpoiten vielä siirrettävissä pois tupakasta, toimivin kanava ovat erilaiset digikanavat, varsinkin jos markkinoijat saavat puolelleen some julkkiksia kertomaan omasta lopettamisestaan. Ihminen monesti kaipaa toisen ihmisen tukea omalle päätökselleen, vaikka päätös onkin aina henkilökohtainen. Varsinkin tupakan suhteen päätös ei ole jokaiselle helppo, ja mikäli yksikään sinun kavereistasi on lopettamassa, älä epäile häntä, vaan tue häntä hänen päätöksessään – tupakanpolton lopettaminen on hyvä päätös jokaisessa ikäryhmässä, ei vain nuorissa, vaan myös ikäihmisten parissa. Koskaan ei ole liian myöhäistä stumpata.