Miten me autamme yritystä Googlen ja markkinoinnin kanssa saamaan enemmän myyntiä? Google markkinointi ja näkyvyys
Usko tai älä, mutta me teimme ensimmäiset Google mainoksemme jo niin monta vuotta sitten, että emme enää edes muista niitä. Teimme nimittäin jo 90-luvulla ravintoloille nettimainoksia, nettisivuja ja markkinointia – lähinnä Helsingissä, Tampereelle ja muualla Etelä-Suomessa. Sittemmin olemme aina välillä tehneet jonkun yksittäisen kampanjan asiakkaillemme – mutta emme varsinaisesti mainosta sitä missään.
Miten me autamme yritystä Googlen ja markkinoinnin kanssa saamaan enemmän myyntiä?
Tuttu Google
Google on muuttunut vuosien varrella, mutta niin on muuttunut koko digitaalisen alustatalouden kokonaisuus – nykyään meillä on niiin paljon erilaisia sosiaalisen median alustoja, että kaikissa ei vain yksinkertaisesti voi olla mukana – aika ja resurssit tulevat vastaan, mutta useimmalle on kuitenkin hyödyksi ottaa se hyöty irti, mitä Google tarjoilee.
Googlen tarjoamat mahdollisuudet ovat hyväksikäytettävissä miettimällä ensiksi omaa liiketoimintaa. Asiakkaat ovat aina välillä soitelleet meille ja kertoneet kuinka heille on luvattu Googlen ykkössivu neljällä eurolla päivässä – emme ota tähän kantaa, vaan meiltä kysyttäessä, me vastaamme: mitä oikeasti haluat myydä ja kuinka paljon.
Googlekin on muuttunut näiden vuosikymmenten aikana, mutta niin olemme mekin. OIemme jatkaneet tiettyjen asioiden parissa entistä syvemmälle ja jotkin asiat olemme jättäneet toisille – esimerkiksi videoita emme enää varsinaisesti tee, sillä niiden tekemiselle tarjolla on paljon meitä parempia tekijöitä. Mutta monia muita myynnin ja markkinoinnin tehtäviä ja osia olemme olleet kehittämässä useamman yrittäjän ja yrityksen kanssa jokaisena vuonna historiamme aikana, ja se historia alkaa olla jo kohtuullisen pitkä – ainakin jos verrataan digitaalisten alustojen kanssa töitä tehneiden firmojen ja agentuurien kanssa. Nykyään vain me teemme enemmän kansainvälisiä projekteja kuin suomalaisia, ja toivomme, että suomalaisetkin alkaisivat jossain vaiheessa ajatella digitaalisesta markkinoinnista samalla tavalla kuin esimerkiksi tanskalaiset ja ruotsalaiset…..

Yrityksen myynnin tavoitteet
Jos yrittäjä osaa vastata tuohon kysymykseen, me voimme auttaa moninkin eri tavoin niin digitaalisessa maailmassa kuin reaalisessa maailmassa, mutta jos yrittäjä ei osaa vastata suoraan kysymykseen liittyen myynnin tavoitteisiin, toivon hänen ajattelevan asiaa, ja tekevän vaikka uuden liiketoimintasuunnitelman tai päivittävän jo olemassa olevaa. Sillä yksi myynnin ja tuloksen tekemisen perusteista on oman myynnin tavoitteiden asettaminen ja sen myynnin ymmärtäminen – myös kohdeajattelun kautta. Olemme jo vuosia sanoneet, että voi kyllä myydä kaikille, mutta et voi kontaktoida jokaista, eli et voi markkinoida jokaiselle.
Oppia ikä kaikki
Vaikka me olemme olleet netissä jo sieltä 90-luvulta lähtien, olemme huomanneet oppimisen olevan jatkuvaa – samalla kun muutokset ovat jatkuvia, täytyy meidänkin koko ajan kehittyä ja olla valmis oppimaan uusia asioita. Esimerkiksi pari vuotta sitten termit kuten Domain Rating tai Trust Flow olisivat olleet ”hepreaa”, kun nykyään ne ovat jokapäiväisiä asioita. Sinällään se työ siellä taustalla on pitkälti samaa, tänään vain se itse tekeminen ja nyanssit ovat muuttuneet.
Se, että monet puhuvat kyllä digimarkkinoinnista ja monet yrittäjät tietävät sen perusteet, mutta kuinka moni yrittäjä on käyttänyt aikaa niiden omien tavoitteiden asettamisessa ja mittareiden valinnassa, jotta analyysitkin olisivat mahdollisia?
Sen minkä nuorena oppii…
Sananlaskuissa voi joskus piillä totuuden siemen, niin ainakin tässä tapauksessa meillä. Me olemme opetelleet suurimman osan omasta ammattitaidostamme töitä tehden. Totta kai meillä on paljon myös sitä kirjoista opittua ja kursseilla opittua tietotaitoa, mutta näiden kaikkien yhteissoppa on se, mikä antaa meille jotain, millä me voimme auttaa yrityksiä ja yrittäjiä.
Olet sitten uusi yrittäjä, tai jo pidempään yritystäsi vetänyt – kysyminen ei vielä maksa mitään muuta kuin aikaa, ja eihän sitä tiedä, jollei kysy – joten laita postia tai ota yhteuttä sosiaalisen median kanavien kautta, tai sillä perinteisellä keinolla, eli soittamalla.