Markkinointia ja sisällöntuotantoa
myynti@kettumarkkinointi.fi

Netistä ja hakukoneista

Markkinointi on muuttunut melkoisesti niistä ajoista kun tämänkin artikkelin kirjoittaja aloitteli. Silloin meillä oli kopiokone, puhelin, faxi ja niillä mentiin, elettiin 80-lukua. Televisiosta näkyi ykkönen, kakkonen ja sitten tuli myös kolmonen(!)

90-luvulla päästiin jo opiskelemaan markkinointia, sen teorioita, asiakasryhmiä, kohderyhmäajattelua, markkinoinnin suunnittelua, budjetointia ja vaikka moni asia on muuttunut 90-luvusta, nuo teoriat monelta osaltaan vielä ovat täysin käyttökelpoisia, varsinkin kun 2000-luvulla siihen on lukenut paljon päälle ihmisen käyttäytymisestä ja siitä miksi me teemme mitäkin päätöksiä. Kaikki nämä yli 30 vuotta erilaisten markkinointitoimenpiteiden parissa ovat antaneet meille kokemusta, jolla voimme nyt autttaa suomalaisia yrityksiä.

Netti tuli ja mullisti kaiken

Netin ilmestyminen 90-luvulla mullisti koko maailman. Se toi kaiken lähemmäksi ja nykyään kuka tahansa voi tilata mistä päin maailmaan vaikka mitä tuotteita itselleen, ja yleensä vielä kohtuullisin kustannuksin. Netti on tuonut mukanaan myös aivan uusia liiketoimintamuotoja ja liiketoiminta-aloja, esimerkiksi Suomessa monopoliasemassa olevat rahapelit, ovat alkaneet menettää asiakaseuroja ja asiakkaita netin kautta ulkomaille, ihan koska se vain on mahdollista ja ihmiset kaipaavat vaihtelua, haluavat kilpailua – kukaan ei pidä monopoleista. Esimerkiksi casino.netbet.fi markkinoi itseään. Se on eurooppalainen nettikasino, joka saa toimia Euroopassa maltalaisella lisenssillä ja se maksaa lisenssistä Maltalle ja samalla myös tuloksestaan veronsa Maltalle, mutta sillä on myös suomalaisia asiakkaita, jotka saavat rauhassa pelata sen pelejä, mutta ei NetBet eikä yksikään muukaan eurooppalainen virallinen nettikasino saa markkinoida palveluitaan Suomessa. Tämä koska EU ja Suomen valtio ovat tehneet sopimuksen, mutta se ei estä nettipelaamista, miten siis monopoli voi toimia kun netti on mullistanut kaiken. Samalla kyllä Veikkaus on pyrkinyt kehittämään omia palveluitaan, mutta pelaajien silmissä se on kuitenkin se monopoli, ja Googlen pienellä avulla, uudet vaihtoehdot ovat sekuntien päässä.

Netti muuttuu ja kehittyy

Netti ei ole sellainen, että se vain tuli ja nyt se on. Se kehittyy ja muokkautuu koko ajan. Nämä sivustot tehdään nykyisin aivan erilailla, kuin silloin kun me aloitimme nettisivujen teon 90-luvulla. Samoin myös nettihaku käyttäytyy erilailla. Sivustojen ja tiedon määrä lisääntyy valtavasti netissä joka päivä, ja siksi kaikki tieto, mikä nettiin laitetaan pitäisi osata myös lajitella, merkata, kertoa eteenpäin, linkata…

Ennen käyttäjillä oli valittavissa useampi kansainvälinen hakukone, kunnes Google tuli ja valtasi koko hakukonemarkkinan ja nykyään käytännössä kaikki hakevat lisätietoja nimenomaan Googlesta, eli jos haluat että sinun tuotteesi ja sinun yrityksesi löytyy Googlesta, on muutamia asioita, joista sinun pitäisi huolehtia.

Me olemme tehneet kotisivuja nyt yli 20 vuoden ajan ja tuottaneet niitä satoja. Yksikertaisia, toimivia ja useimmiten pienille, paikallisille yrittäjille. Olemme myös opastaneet päivitykset ja tarpeen mukaan tehneet myös Google-mainontaa ja some-mainontaa, mutta koskaan emme ole sanoneet, että osaamme ja tiedämme kaiken. Netti ja varsinkin some kehittyvät ja muuntuvat niin nopeasti, että voimme vain mennä mukana ja oppia samalla, ja auttaa samalla yrittäjiä ja yrityksiä löytymään paremmin netissä.

Sosiaalisen median palvelut

Some- sosiaalinen media, Facebook, Instagram, Twitter, LinkedIn, Snapchat, WhatsUpp yms. Sosiaalinen media tuli ryminällä myös yritystoimintaan ja markkinointiin 2010-luvulla. Suoratoistopalvelut kuten YouTube, Twitch ja monet muut ovat tuoneet videopalvelut, feedit, striimaukset markkinointiin ja sitäkautta entisestään uusia mahdollisuuksia yrityksille.

Some, netti, mobiililaitteet ovat kaikki käytännössä lisänneet markkinointikanavia, mutta yksikään ei ole korvannut sitä, että aina ensiksi tulee suunnittelu, tavoitteiden asettelu ja vasta sitten katsotaan, mitkä kanavat yrityksen toiminnan ja resurssien kannalta ovat järkeviä.

Tähän olemme koonneet muutaman kysymyksen, joita sinun yrittäjä kannattaa miettiä.

Kuinka usein päivität omia kotisivujasi?

Google tykkää, kun sivustot ovat eläviä, eli niissä tapahtuu koko ajan. Päivityksiä ei tarvitse olla joka päivä tai joka viikkoa, mutta niitä pitäisi olla säännönmukaisesti.

Kerrotko tarpeeksi palveluistasi kotisivuillasi?

Lukijat ja vierailijat eivät jaksa lukea liirum laarum juttelua, mutta asiallista tekstiä kyllä luetaa ja se kiinnostaa. Yrityksesi on todennäköisesti jonkin alan asiantuntija ja teillä on tietoa, hyödynnä se myös kotisivuillasi.

Onko sivustosi nykyaikainen?

Onko sivustosi rakenne sellainen, mistä Google tykkää. Onko sivustosi liitetty esimerkiksi Googlen analytiikkaan, jotta näkisit mitä sivustollasi tapahtuu, kuka käy ja mistä? Onko sivustollasi SSL salaus? Nykyaikainen sivusto on minimivaatimus.

Voiko sivustoasi käyttää mobiilisti?

Jokainen nettisivu kyllä aukeaa mobiililaitteella, mutta skaalautuuko se järkevästi kännykälle tai tabletille, oletko kokeillut? Jos se kelpaa sinulle, voi se kelvata myös asiakkaillesi, mutta jos se ei kelpaa itsellesikään, niin tuskin kukaan muukaan siellä käy?

Älä hae kävijämääriä, hae ostajia

Netissä on paljon palvelumyyjiä, jotka myyvät sinulle kävijöitä sivuillesi. Me emme tee niin. Me voimme auttaa kehittämään sivustoa siihen suuntaan, että oikeasti palveluitasi kaipaavat ja etsivät asiakkaat löytäisivät sinun palvelusi – me autamme siis sinua löytämään uusia ostajia.

Comments are closed.