Markkinointia ja sisällöntuotantoa
myynti@kettumarkkinointi.fi

Pelkillä markkinointitoimenpiteillä ei voi pärjätä

Markkinointiyrityskin on muutakin kuin vain markkinointitoimenpiteitä asiakkaille ja itselle. Se on aivan samanlainen yritys kuin mikä tahansa omine hyvine ja ei niin hyvine puolineen.  Markkinointiyrityksenkin toimii kuuluvat tavallisen yrityksen tapaan myynti, hallinto ja kaikki muu liiketoimintaan oleellinen toiminta.

Meillä asiat on hoidettu niin, että pyrimme luottamaan eri osa-alueilla mahdollisimman pitkälti ammattilaisten apuun. Mutta koska olemme pieni toimija, teemme sen sopimusten kautta. Esimerkiksi laskutuksen olemme ulkoistaneet täysin Payex Finlandille ja viikkolehtemme jakelun hoitaa Länsi-Uudenmaan mainosjakelu. Tämä koska se vain toimii niin paremmin, kuin jos nuo tekijät olisivat meillä töissä. Aivan kuten kirjanpitokin on ulkoistettu eikä autojakaan meillä korjata tai pestä – sitä varten ovat korjaamot ja autopesulat.

Ole hyvää siinä mitä teet – älä kaikessa

Itse olen ollut yrittäjänä yli 30 vuotta ja vasta viime aikoina olen oppinut paremmin fokusoimaan omaa tekemistäni. Eli tekemään vain sitä mitä oikeasti osaan ja haluan. Tottakai parin eri yrityksen omistajana töihin kuuluu myös paljon hallintoon liittyviä tehtäviä, joita en välttämättä haluaisi tehdä, mutta ne vain pitää tehdä – eikä niitä kukaan tee minun puolestasi. Tämä tilanne on varmasti kymmenille tuhansille pien yrittäjille tuttu- onhan meitä alle neljän hengen yrityksiä Suomessa se 350 tuhatta!!!

Pidä tarpeeksi taukoja – kehitä aivojasi

Luin jostakin, että sinun tulee aina välillä tehdä jotain sellaista, mistä et välttämättä pidä ja joka vaatii sinulta ponnistelua. Se voi olla fyysistä tekemistä tai sitten se voi olla sitä aivojumppaa, jokatapauksessa sen pitää olla jotain sellaista mitä et normaalisti tee. Sillä tekemällä aina samaa päivästä toiseen tylsistyttää meidät ja aivomme. Aivotkin tarvitsevat jumppaa, aivan samallatavala kuin kehomme tarvitsee liikuntaa.

Tauko voi olla vaikka casinohuone.com tyylinen pelipaikka, missä pääset harjoittamaan aivonystyröitä erilaisten pelien parissa – osa ei vaadi kuin onnea, ja osa taasen taitoa ja taktikointia. Jälleen valinta on sinun itsesi – kunhan annat aivoille erilaista mietittävää kuin normaalisti. Kyseisen sivuston olohuoneessa tapaat muuten tunnettuja, tuttuja suomalaisia julkisuuden henkilöitä. Mm. henkilön, joka toi tunnetuksi tyyliin sanoa: olen kotona ”baarissa”… juin juuri mehua ”kaljaa”…..

Itselleni on viime aikoina tullut tauoksi pelata PUBG peliä mobiilisti eli kännykällä. Peliin julkaistiin juuri eilen uusi karttaosio Sanhok, jossa pelaajat lähtevät viidakkotaisteluihin. Mitä hyötyä tällaisista peleistä sitten on? Ainakin itselleni se antaa lisäenergiaa, sama pelaanko pokeripöydässä vai PUBG:ssa, puolen tunnin pelaamisen jälkeen on helpompi palata taas normaalin työkuvioon ja tekemään seuraavan asiakkaan perusmainosta lehteen. Tottakai myös työtehtävät voivat välillä olla niin vaativia, ettei väliaikaliikuntaa kaipaakaan, koska itse työ vie kaikki aivoenergiat – useimmiten kuitenkin työ on tietyllä tavalla rutiininomaisia ja taukoja on pidettävä, jotta työtahti kokonaisuutena säilyy.

Oman firman tehtävien prosessikuvaus

Prosessi on sanana vähän turhan hieno. Prosessikuvausta voisi kuvailla myös oman yrityksen työtehtävien ja vastuiden listauksella, kokonaiskuvan hahmottamiselle. Tällainen kokonaiskuvan hahmottaminen on järkevää ja toimivaa niin omistajien, hallinnon kuin työntekijäpuolen kannalta. Tekemällä omasta yrityksestä ja sen toiminnoista edes jonkinlaisen prosessikuvauksen, voit näyttää missä ja miten jokainen yrityksesi työntekijä vaikuttaa yrityksen kokonaisuuteen. Prosessikuvaus tai tehtävälistaus ei ole turha edes yhden henkilön yritykselle. Yhden hengen yrityksessä kyseessä voisi silloin olla enemmänkin oman aikataulun ja tehtävien hallinta. Itse olen näiden kolmenkymmenen vuoden aikana ehtinyt tehdä paljon yksinkin töitä, mutta suurimman osan ajasta olen vetänyt 1-8 hengen yrityksiä – pieniä, mutta pippurisia!

Aikoinaan tein kirjanpidonkin itse – ensimmäisen vuoden. Onneksi ymmärsin nopeasti, että se vei aivan liikaa aikaani, mutta ei tuottanut mitään. Samoin kehittäessäni paikallislehden liiketoimintaa huomasin nopeasti, että laskutukseen meni aivan liian paljon aikaa. Nyt se on ulkoistettu ja tieto ja raha kulkevat nopeammin. Nämä ovat asioita, jotka liittyvät myös tämän kertaisen kuten otsikkoon ja ideaan.

Elämme muuttuvassa maailmassa ja siksi yrityksen tehtävät on hyvä listata edes parin vuoden välein. Aloittaessani 80-luvun lopulla markkinoinin alalla ihmiset olivat periaatteessa samanlaisia kuin nykyään, mutta kaikki muu ympärillämme on muuttunut – eikä vähiten työvälineet tai mediakenttä. Sama on varmasti tapahtunut lähes kaikilla aloilla. Jokaisen alan on ollut pakko kehittää toimintaansa ja toiminnankehittymisen on mahdollista oikeasti vain jos tietää mitä on tehnyt aiemmin. Ihan kuten otsikossa sanoin, markkinointiyritys ei voi pärjätä vain markkinoinnilla, muidenkin toimenpiteiden pitää olla kunnossa, jotta syntyy tulosta ja yritys toimii terveellä pohjalla.

Comments are closed.