Rahapelien kiistelty monopoli
Suomessa rahapelien markkinointi on Arpajaislain (1047/2001) ja siihen vuonna 2016 tehdyn muutoksen (1286/2016) mukaisesti sallittua vain Veikkaus Oy:lle. Ennen vuotta 2017 Suomessa toimi laillisesti rahapelimarkkinoilla kolme yritystä: Veikkaus Oy, Fintoto Oy ja Raha-automaattiyhdistys (RAY), jotka yhdistyivät joulukuun lopussa 2016 yhdeksi yhtiöksi. Uusi Suomen valtionomistama Veikkaus Oy on nykyään siis Suomessa ainut, joka saa tarjota rahapelituotteita tai -palveluita ja markkinoida yksinoikeudella niitä lain sekä kuluttajansuojalain mukaisesti. Veikkaus Oy:tä säätelee siis laki sekä asetukset ja markkinoinnissa on otettava huomioon monia seikkoja. Markkinoinnin on muun muassa tapahduttava vastuullisella tavalla. Suomessa vallitsevasta rahapeliyhtiön monopoli asemasta huolimatta, moni suomalainen voi rahapelejä pelata muuallakin kuin Veikkaus Oy:n tarjoamilla palveluilla.
Veikkaus Oy:n monopolisema rahapeliyhtiönä Suomessa on erilainen ja poikkeava, sillä kansallinen monopoli asema EU:n sisämarkkinoilla on aina poikkeus. Valtion omistaman rahapeliyhtiön monopoliasemaa perusteellaan EU:lle muun maussa sillä, että siten voidaan taistella rahapelaamisen mahdollisesti aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia vastaan ja säädellä ylipäätään niiden vaikutuksia. Kun rahapelaamisen markkinointi on valtion käsissä, on sen kontrolloiminen helpompaa ja siitä saaduilla varoilla voidaan saada paljon hyvää aikaiseksi kaikille kansalaisille. Tämän tuomaa yhteistä hyvää ei voida kiistää, mutta rahapeliyhtiön monopoli asema on kuitenkin ollut ja tulee olemaan paljon puhuttu sekä kiistelty aihe kansainvälisten yhtiöiden halutessa osansa Suomen valtavasta markkinasta rahapelialalla.
Kansainväliset rahapeliyhtiöt Suomessa
Suomessa rahapeliyhtiöiden markkinointi on sallittu siis vain valtion omistamalle Veikkaus Oy:lle. Siitä huolimatta Suomessa on ollut jo pitkän aikaa mahdollista pelata samoja rahapelejä netin välityksellä kansainvälisten rahapeliyhtiöiden sivuilla. Ulkomaalaiset rahapeliyhtiöt saavat tarjota palveluitaan suomalaisille pelaajille, koska yritykset on rekisteröity ulkomailla. Ainoa este on tosiaan varsinaisen markkinoinin rajoittuneisuus kotimaisilla markkinoilla. Onnistuneesti tätäkin sääntöä on päästy kiertämään muun muassa markkinoimalla ulkomaalaisten TV-kanavien lähetyksissä, sillä nämä lähetetään ulkomailta ulkomaalaisen kanavan toimesta, jolloin se ei tapahdu Suomessa.
Ulkomaalaisten rahapeliyhtiöiden sivustoilla eli nettikasinoilla pelaaminen tai vedonlyöminen Suomesta käsin on sallittua, mikäli vain sivusto itse sen sallii. Näissä voi olla yhtiökohtaisia eroavaisuuksia, mutta suomalaisille on saatavilla satoja erilaisia nettikasinoita internetin ihmeellisessä ja jännittävässä maailmassa vain muutaman klikkauksen päässä. Niistä parhaimmat voit löytää sivustolta Suomi-kasino.com, sillä sivusto tarjoaa erittäin kattavan skaalan eri kaisnoiden arvosteluja.Näiden ulkomailta käsin toimivien nettikasinoiden etuna on yleensä muun muassa paremmat kertoimet sekä laajemmat kohteet vedonlyöntiin, jopa tuhansien kolikkopelien valikoima, paremmat palautusprosentit sekä jopa miljoonien eurojen arvoiset päävoitot jättipotti-peleistä. Lisäksi asiakkaille voidaan tarjota esimerkiksi talletusbonus, jolloin pelirahan määrän voi vaikka tuplaantua, tai jopa ilmaiskierroksia, joilla pääsee jotain tiettyä peliä pelaamaan ilmaiseksi kasinon piikkiin.
Veikkaus Oy ei ole siis ainoa joka suomalaiselle näitä rahapelipalveluita tai -tuotteita kykenee tarjoamaan. Markkinointi on vain Veikkaukselle sallittu, joten ulkomaalaiset rahapeliyhtiöt eivät välttämättä kansan tietoisuuteen pääse yhtä helposti kuin tuttu ja turvallinen Veikkaus. Tästä huolimatta netissä toimivat kasinot ovat yleensä myös aivan yhtä turvallisia, hyviä ja jossain tilanteissa jopa aavistuksen tai enemmänkin parempia kuin lähikiskalta saatavat tuotteet.
Suomi-Kasino tarjoaa suomalaiselle pelaajalle kaiken
Helposti kansainvälisten rahapeliyhtiöiden tarjoamiin tuotteisiin ja palveluihin pääsee sisälle seuraamalla Suomi-Kasino sivustoa. Sivusto on luotu suomalaisia pelaajia varten ja heidän tarpeitaan ajatellen. Sieltä löytää arvostelut nettikasinoista, joita voi huoletta suositella suomalaisille pelaajile ja lisäksi paljon ajankohtaista tietoa asioista, joita suomalaisen kasinoharrastajan kannattaa tietää.
Suomi-Kasino tarjoaa uutiset kasino tapahtumista, rahapelialan viimeisimmät tapahtumat sekä kaiken tarpeellisen tiedon mikä pelaajaan saattaa vaikuttaa. Sivustolta löytää parhaat nettikasinot, kasino-oppaat, jotka johdattaa vasta-alkajan nettikasinoiden jännittävään maailmaan sekä ajankohtaista pelaajaa kiinnostavaa tietoa. Muun muassa erilaiset nettikasino turnaukset löytää Suomi-Kasino -sivuston kautta.