Ravintoloitsija: nyt pitää kehittää
Maamme hallitus teki kovan päätöksen käskiessään kahviloiden ja ravintoloiden sulkea ovensa pariksi kuukaudeksi. Monelle ravintoloitsijalle ja kahvilanomistajalle tämä tietää todella vaikeita aikoja, toiset ovat aloittaneet noutoruoka- ja kotiinkuljetuspalvelut – mutta tilanteeseen on myös toinen tie eteenpäin.
Liiketoiminnan kehitysrahoitus häiriötilanteissa
Rahoitus on tarkoitettu Suomessa toimiville pk-yrityksille (oy, oyj, ay, ky, osk), joilla on 6-250 työntekijää, ja midcap-yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta. Rahoituksen avulla yritys voi kehittää uusia tuotteita tai toimintatapoja, mutta emme korvaa menetetystä myynnistä aiheutuneita tappioita. Rahoitusta on saatavilla kahta erilaista: esiselvitys ja kehittämisrahoitus. Yritys ei voi hakea molempia rahoituksia samanaikaisesti.
Kyseessä ei ole kuin 10 000 euron tuki, mutta kuitenkin jonkinlainen mahdollisuus lähteä etsimään omaan ravintolaan uusia ajatuksia korona-ajan jälkeiseen liiketoimintaan.
Miksi me kirjoitamme tästä?
Me Ketuiss olemme olleet tavalla tai toisella mukana ravintoloiden ja hotellien markkinoinnissa ja kehittämisideoinnissa jo 80- ja 90-lukujen vaihteessa. Olemme työskennelleet niin pienille kahviloille ja pubeille kuin isoimmille hotelliketjuille ja voimme tuoda ravintolalle ajatuksia, joita ravintoloitsija itse ei ole ehkä ajatellut, tai vastaavasti voimme haastaa ravintoloitsijan omat ideat.
Vaikka kehittämistuki sinällään ei pelasta mitään, mutta sen avulla voi maksaa työntekijöille palkkaa ja meidän konsultoinnin tuleville vuosille. Ajattele, kerrankin valtio maksaa yrityksesi palkkoja ja tarjoaa mahdollisuuden kehittää yritystäsi. Tuo kehittämisraha on haettavissa, mutta mikäli haluat meidän apuamme, toimi nopeasti, jotta voimme yhdessä tehdä samantien tuon hakemuksen ja lähteä samalla miettimään, miten voisimme teitä auttaa eteenpäin.
Varsinkin jos ET OLE VIELÄ edes ajatellut tuon rahan hakemista, nyt on sen aika.