Markkinointia ja sisällöntuotantoa
myynti@kettumarkkinointi.fi

Ryhdy tienaamaan nettisivuillasi — nappaa tästä tärkeimmät vinkit

Mikäli sinulta löytyy oma verkkosivusto tai blogi, kuulut todennäköisesti jompaankumpaan seuraavaksi esittelemistämme ryhmistä. Olet ehkä alun perin perustanut sivustosi puhtaasti huvin vuoksi tai oman mielenkiintosi pohjalta ja haluat nyt ryhtyä tienaamaan sillä jotain. Toinen vaihtoehto on se, että olet alkujaankin perustanut sivuston liiketarkoituksessa, mutta tarvitset keinoja sivustosta saamiesi tulojen maksimoimiseksi.

Verkkosivuston kautta tienaaminen ei ole nykyään enää mitenkään harvinaista. Kuka tahansa voi kehittää keinon, joka toimii ja jolla voi hankkia lisätienestejä. Monet havahtuvat tähän mahdollisuuteen jo varhain, mutta jäävät jostain syystä jahkailemaan käytännön toteutuksessa. Harrastusmielessä pyöritettävän blogin tai sivuston muuttaminen tuloja tuottavaksi rahasammoksi on kuitenkin melko helppoa, eikä siinä vaadita kuin ripaus tuuria ja jonkin verran järjestelyjä.

Kartoita eri vaihtoehdot

Oli nettisivujen tarkoitus mikä hyvänsä, ei rahaksi lyöminen ole koskaan huono ajatus. Useimmat eivät ole tietoisia kaikista mahdollisista strategioista, joita nykyään on tarjolla niille, joiden tavoitteena on tienata sivustollaan rahaa.

Osa strategioista on helppoja ja tuottavat tuloja kuin itsestään, kun taas toiset vaativat hihojen ylös käärimistä ja työskentelyä toden teolla. Kaikki vaihtoehdot eivät välttämättä sovellu jokaiselle, mutta tällä sivulla esittelemme pari yleisintä vaihtoehto, joista jompikumpi voi hyvinkin tuntua omaan käyttöösi sopivalta.

Verkostomarkkinointi

Verkostomarkkinointi eli affiliate-markkinointi on yksi tämän hetken suosituimmista tavoista tienata rahaa verkkosivustolla tai blogilla. Yksi erittäin onnistunut esimerkki tästä on varaussivusto booking.com, mutta jo paljon pienemmässäkin mittakaavassa on mahdollista saada ihmeitä aikaan.

Mikäli haluat testata verkostomarkkinointia omalla sivustollasi, täytyy sinun aluksi löytää tuote, jota haluat suositella. Mainostat tätä tuotetta sivustollasi ja mahdollisessa uutiskirjeessä, jonka lähetät lukijoillesi, ja mikäli kyseinen tuote tai palvelu herättää kiinnostusta ja johtaa tilaukseen suosittelusi ansiosta, saat itsellesi sovitun siivun tuloista. Esimerkiksi kasinokotiutus.com on kasinopelaajille suunnatuksi oppaaksi tarkoitettu sivusto, joka suosittelee kasinolla pelaamiseen liittyen erilaisia sivustoja.

Verkostomarkkinoinnista myönnettävä palkkio vaihtelee suuresti. Yleensä voidaan puhua noin 30-40 prosentin palkkiosta tuotteen tai palvelun hinnasta, mutta tietyissä tapauksissa se voi olla jopa 70 prosentin luokkaa. Kuvitellaanpa, että mainostat nettivaatekirpputoria, jossa pöydän viikkovuokra on 30 euroa. Jos saat sen suosittelusta 50 % korvauksen, palkitaan sinut 15 eurolla pelkästä suosittelemisesta. Ei hullumpaa, vai mitä?

Klikkauksista kertyvät mainostulot (Google Adsense)


Google AdWords on melkeinpä jokaiselle netissä pyörineelle tuttu ilmiö — kyseessä ovat Googlessa hakutulosten alkuun sijoitettavat mainokset.

Sen sijaan Google AdSense on hieman näkymättömämpi osa nettiä, mutta silti äärettömän yleisesti käytetty keino tahkoa rahaa sivustolla kävijöiden klikkauksista. AdSense toimii AdWordsiin nähden ikään kuin käänteisesti, sillä se mahdollistaa bloggaajille ja muille nettisivustojen ylläpitäjille mahdollisuuden liittyä Googlen valtavaan mainosverkostoon.

Homman nimi on todella simppeli. Google AdSenseen rekisteröitymisen jälkeen sivustollesi lisätään Googlen toimesta sisällön analysoiva koodi, jonka perusteella sivustolle osataan sijoittaa automaattisesti aiheeseen sopivia mainoksia. Jos käsittelet blogissasi vaikkapa puutarhanhoitoa, alkaa Google AdSensen kautta näkymään sivustolla puutarhatuotteisiin tai -palveluihin liittyviä mainoksia.

Niin, mikäkö sinun roolisi on tässä? Parasta on, että voit vain nauttia tulovirrasta ilman, että sinun pitäisi tehdä asialle mitään. Saat maksun joka kerta kun joku lukijoistasi klikkaa sivustollasi olevaa mainosta. Vaikka yksittäisestä klikkauksesta maksettaisiinkin vain senttejä, muodostuu pienistä puroista suuri virta. Tässä kaikkein taidokkaimmat tienaavat jopa tuhansia euroja kuukaudessa, mutta eikö jo muutama ylimääräinen kymppi kuussa olisi pelkästään positiivinen asia?

Muut vaihtoehdot

Ei ole mitenkään kiveen hakattu sääntö, että sinun pitäisi valita jompikumpi yllä esitellyistä klassisista vaihtoehdoista. Joskus mainostajien etsiminen saattaa olla hankalaa tai sivustosi aihe sellainen, ettei se juurikaan houkuttele mainostajia.

Monet tienaavat rahaa nettisivuillaan muitakin keinoja käyttämällä. Voit esimerkiksi myydä sivustolla jotain tai asettaa tarjoamallesi palvelulle lisämaksullisen maksumuurin. Vaihtoehtoja on rajattomasti, mutta kaikkein tärkeintä on muistaa, ettei mainostamisen kannata antaa hallita sivuston sisältöä. Muista, että verkkosivuston sisällön laadulla on merkitystä. Kun laatu on hyvää, on myös rahoiksi lyöminen helpompaa.

Comments are closed.