Tuotteiden ja palveluiden markkinointi nettiaikana

Miten markkinointi on muuttunu menneiden vuosien aikana? Me voimme kertoa oman näkemyksemme, sillä olemme tehneet markkinointia jo ennen nettiaikaa ja ennen mobiilivallankumousta. Voimme siis pitää alustana omaa kokemustamme kun nostamme esiin huomioita, mitä pitäisi tehdä, jotta oman yrityksen tuotteet ja palvelut löytyisivät nykyaikana.
Enää ei 2020-luvulla kysellä, pitäisikö yrityksellä olla kotisivut, nykyään kysellään, missä kaikissa digikanavissa pitäisi olla esillä, ja missä niistä pitäisi olla aktiivisemmin. Tämä onkin se suurin yksittäinen ero verrattuna aikaan ennen digiä. Meillä oli 90-luvulla huomattavasti vähemmän kanavia, joita käyttää markkinoinnissa ja monen niistä osumatarkkuus oli nykyisiä kanavia heikompi, mutta nuo vanhat kanavat ovat yhä tänäpäivänäkin käyttökelpoisia omalla tavallaan. Esimerkiksi paikallisen printin käyttö massamainonnassa on yhä yksi parhaista keinoista tavoittaa paikalliset potentiaaliset ostajat, sillä digissä tieto hajoaa satoihin palasiin, kymmeniin kanaviin.
Tuotteiden kehityskaaret
Samalla kun tekniikka on kehittynyt, ovat myös markkinoilla olevat tuotteet luonnollisesti kehittyneet ja arkinen elämämme on muuttunut todella paljon sitten 1990-luvun. Esimerkiksi tupakointi on vähentynty reilusti aina vuoteen 2018 saakka, mutta viimeiset vuodet sen vähentyminen on junnannut paikoillaan vaikka tarjolla on esimerkiksi nikotiinipussit tai korviketuotteet. Tupakoinnissa maailmanlaajuisesti puhutaan todella isosta terveysongelmasta ja osassa Aasiaa miehistä jopa 75 % polttaa aktiivisesti yhä tänäkin päivänä. Tupakointi liitetään yleensä heikompaa tulotasoon, ja ehkä Suomessa jäljellä olevat tupakoitsijat ovat tätä tuloryhmää, ja siksi ei tupakointi enää Suomessa vähene, vaikka kuinka siitä puhutaan ja sille tarjotaan vaihtoehtoja.
Lapset digissä
90-luvulla lapset lukivat sarjakuvia, lasten kirjoja ja katselivat piirrettyjä TV2:lta tai vastaavalta. Nykyään lapset saavat käsiinsä älypuhelimet joilla he pääsevät kiinni digitaaliseen maailmaan jo alakouluiässä ja tämä pitää huomioida myös markkinoinnissa. Varsinkin jos yrityksenne vastuullinen on yli 50-vuotias, kannattaa käydä hänen kanssaan läpi nykyajan todellisuus – missä nuoret ja aikuiset viettävät aikansa, ja mitä kanavia he seuraavat. Paikallisestikin löytyy kanavat, joissa potentiaaliset asiakkaat nykyaikana ovat, mutta kanavien analysointiin saattaa mennä enemmän aikaa kuin ennen kun saatavilla oli printti, radio, tv, suoramainonta ja tapahtumat.
Vastauksia kysymyksiin
Ihmiset etsivät Googlesta vastauksia kysymyksiinsä, tuotteita tarpeeseen ja palveluita tuottamaan heille jotain, mitä he tarvitsevat. Jos ennen mainostettiin yksinkertaisesti hinnalla tai kuvalla, pitää nykyään avata tuote ja palvelu auki. Tämä siis tarkoittaa, että esimerkiksi pihasuunnittelijan kannattaa luoda omalle kotisivulle oma sivu, jossa kerrotaan miten normaali pihasuunnittelu etenee, ja mihin asiakkaan kysymyksiin se antaa vastauksen. Sitten tämä sivu pitää jakaa kaikkiin mahdollisuun digikanaviin linkkinä.
Jopa erillinen kysymykset ja vastauksen osion tekeminen omalle sivustolle voi hyvinkin olla se tekijä, mitä tarvitaan markkinoinnin ja myynnin tueksi.
Suunnittele ja analysoi

Nykyaikana suunnittelu on jopa entis aikoja tärkeämpää. Nyt kun kanavia on enemmän, on entistä tärkeämpää tehdä kanavakohtaiset suunnitelmat, mitä tehdään, ja mikä on tekemisen tavoite. Ainoastaan tavoitteiden kautta voidaan sitten analysoida, miten on mennyt. Pelkät myyntieurot per mainos ei kuvaa koko totuutta, joskin myynti on tärkeä mittari kokonaisuudessa, mutta osa markkinoinnista on imago, eli brändiviestintää, jolla saadaan aikaan tietoisuutta yrityksen ja sen portfolion olemassaolosta.
Digissä markkinointi ei ole suurta rakettitiedettä mutta sen tekemisessä pitää muistaa vuorovaikutteisuus, aktiivisuus ja suunnitelmallisuus. Jos tuntuu, että et oikein tiedä mitä pitäisi tehdä, tai mitä jokin toiminta tekee, kannattaa kysyä, ennenkuin tekee…
Tosiasia on, että nykyaika mahdollistaa huomattavasti älykkäämmät ja osuvammat markkinointikampanjat, mutta nykyaika myös edellyttää entistä enemmän analysointia, jotta tulevat kampanjatkin toimisivat, tai jopa onnistuisivat paremmin kuin edelliset. Digimaailmassa muutokset ovat huomattavasti nopeampia kuin maailmassa ennen digiä, ja siksi on hyvä kysellä diginatiiveiltä, miten he näkevät maaillman, ja miten he elävät elämäänsä. Ei se ole sattumaa, että jo 2019 suomalaiset maksoivat enemmän mobiilisti ostoksiaan kuin kotona tietokoneen äärellä.