Yritysmarkkinointi ja 2020-luku

Yritykset tekevät kaikki tavalla tai toisella erilaisia markkinointitoimenpiteitä, se on selvää. Jopa sellaiset yritykset, jotka itse sanovat, etteivät he markkinoi itseään, tekevät sitä. Useimmiten, nämä jotka sanovat, etteivät tee markkinointia, tekevät sitä tietämättään. Miksi sitten suomalaisilla tuntuu olevan omien tuotteiden ja palveluiden markkinointi tai yleensäkään itsestään kertominen vaikeata?
Katselemme amerikkalaisten ja ruotsalaisten ja norjalaistenkin yritysten maailmanvalloituksia ja kyräilemme omissa nurkissamme valittaen, että emme me suomalaiset pärjää maailmalla. Kysymys on vain itseluottamuksesta ja siitä, että uskaltaa ja osaa kertoa omasta toiminnastaan. Jokaisesta yrityksestä ja jokaisesta tuotteesta ja palvelusta löytyy kerrottavaa.
Tällä kertaa katsomme kuitenkin pariin vinkkiin, mitä voisi käyttää oman yrityksen näkyvyyden nostamiseksi.
Luottokortit ja 20-luku
Olet varmaan huomannut, että luottokortteja on liikkeellä, vaikka kuinka monia ja monissa niissä on vielä jonkin eri yrityksen logot ja kuvat. Olet siis nähnyt yrityksille brändättyjä luottokortteja. Luottokortit.com on suomenkielinen sivusto, jolta kuka tahansa voi saada lisätietoa niistä luottokorteista, jotka ovat saatavilla. Luottokortti on kuitenkin loistava vaihtoehto ostettaessa jotain vähän isompaa osamaksulla. Osamaksuluottoon voi yritys olla tehnyt sopimuksen luottokorttiyrityksen kanssa, ja näin pystyy antamaan sitten omalle firmalleen brändätyn luottokortin. Mikä onkaan enemmän luottamusta herättävää yritystä kohtaan, kuin mahdollistaa tällainen luototus ja saada yritykseltä brändätty luottokortti. Emme ehkä ole tulleet ajatelleeksi aiemmin, että suomalaiset kauppaketjutkin tarjoavat näitä brändättyjä luottokortteja omille asiakkailleen. Eli kun katsotte lompakostanne niiden isojen kauppaketjujen kortteja niin useissa niissä on esimerkiksi Mastercardin logo, eli kyseessä onkin Mastercard-luottokortti, joka on vain puettu tutun kauppaketjun kuvilla.
Luottokorteissakin on eroja, aivan kuten pankeissa ja siksi luottokortit.com tyyppinen sivusto on nykyään tarpeellinen. Se kertoo tavalliselle kuluttajalle erilaisista vaihtoehdoista ja mikäli yritys on tehnyt hyvän sopimuksen luotottajan kanssa ja tarjoaa esimerkiksi erillistä matkaluottokorttia, sellaisen saaminen tällaiselle vertailusivustolle on jälleen erilaista markkinointia.
Kannattaa siis laittaa tämä mahdollisuus mieleen, jos toimii alalla, millä ostoksia tehdään myös luotolla.
Sisältötuotanto 20-luvulla
Ihmiset ovat entistä digitaalisempia ja online koko hereillä oloaikansa. Me saamme älypuhelimet usein jo kouluun astuessamme ja luovumme niistä vasta haudan kynnyksellä. Älypuhelimesta on tullut arjen seuralainen ja kysymme sen sovelluksilta entistä enemmän neuvoja arkiseen elämiseen. Sovellukset etsivät vastauksia netin tietolaarista ja mikäli yritys on osannut tuottaa omille kotisivuilleen oikeasti ihmisiä auttavia tietopaketteja, voivat nämä uudenaikaiset sovellukset tarjota nimenomaan sen vastauksen sitten tietoa etsivälle käyttäjälleen.
Enää ei siis riitä kotisivujen ranskalaiset viivaluettelot tai mitään sanomattomat korulauseet. Yritysten pitää pystyä tarjoamaan omilla kotisivuillaan tietoa, joka oikeasti auttaa asiakkaita. Yritysten tulee tarjota vastauksia kysymyksiin, joihin ratkaisuna voi olla yrityksen tarjoama palvelu tai tuote. Ei asiakas välttämättä osaa hakea tuotteen tai edes palvelun nimellä, mutta asiakas voi hakea tietoa digitaalisesta maailmasta kysymällä kysymyksen, joka kuvastaa hänen ongelmaansa. Näihin kysymyksiin vastaamalla yrityksellä on etulyöntiasema verrattuna niihin yrityksiin, jotka pelkäävät kertoa muille omasta osaamisestaan.
Tämä onkin se suomalainen ongelma – me emme uskalla tai osaa kertoa itsestämme ja vähättelemme helposti osaamistamme. Yritys voi olla alansa paras osaaja, mutta koska se ei osaa kertoa itsestään, se ei kasva.
Tarvitsemme Suomeen kasvua

Suomi, kuten koko Eurooppa, on käymistilassa. Vanhat teollisuuden alat ovat väistymässä uusien tieltä, mutta paljon ruumiillista työtä on tarjolla myös tulevaisuudessa. Jokainen meistä ei voi tulevaisuudessakaan tehdä digitaalista työtä, vaan aina tarvitaan myös niitä ”oikean” työn tekijöitä. Mutta jos tähän oikeaan työhön ei suhtauduta oikein, siihen suhtaudutaan vähätellen, niin meillä on jatkossa vaikea saada osaajia, ja ihmisiä tekemään niitä ”helpompia” mutta ruumiillisempia töitä. Suomi tarvitsee talouskasvua ja kasvuun on erilaisia mahdollisuuksia, se että kasvun mahdollistajana käytetään sisältömarkkinointia, ei ole mahdoton ajatus.
Oikeanlaisella sisältötuotannolla on mahdollista muuttaa kohtuullisella aikavälillä ihmisten ajatuksia näitäkin töitä kohtaan ja saada aikaan vetoa myös vaikeuksissa oleville työaloille.
Laidat paukkuen
Näin jääkiekkoliigan kauden aikana sanonta laidat paukkuen sopii kuvioon. Tämänkin kertainen artikkeli antoi ajatuksen aihetta kahdesta täysin erilaisesta markkinointivinkistä, joista toinen sopii toisille yrityksille ja toinen itseasiassa kaikille mahdollisille yrityksille koosta ja toiminnasta riippumatta. Onko esimerkiksi teidän kotisivumme sellaiset, että ne antavat vastauksia kysymyksiin?